Singlet

Yes Sir alkakaa polttaaOlin ollut Amerin toimeksiannosta soveltuvuustesteissä ja sain Amerilta lähdettyäni testin tuloksen itselleni. Minä olin läpäissyt ne vähintään yhtä mallikkaasti, kun sotamies Sejk hullujenhuoneen kolmen huippu psykologin syynistä. Minulta ei kysytty: “Kuinka paljon on kaksitoistatuhattakahdeksansataayhdeksänkymmentäseitsemän kertaa kolmetoistatuhattakahdeksansataakuusikymmentäkolme?” Minäkin olisin vastannut silmää räpäyttämättä “seitsemänsataakaksikymmentäyhdeksän”, kuten Svejk. Paljon kaikkea muuta kysyttiin. Lausunto lyhennettynä oli seuraava:“Tutkittu on toisaalta menestynyt hyvin niissä tehtävissä, joihin hän on rauhassa saanut keskittyä tai jotka edellyttävät hyvää yleistä tietomäärää. Hän on verrattain monipuolinen, riittävän laskennallinen ja samalla kuitenkin hyvään ilmaisuun kykenevä. Selviä heikkouksia ei kykyprofiilissa ole tullut esille.” Testien mukaan minusta ei kerta kaikkiaan löydy mitään huomautettavaa ja analyysi on yhtä painokelvotonta suitsutusta. “Hänellä on myös tarvetta järjestellä työnsä kunnolla ja pitää yllä selkeyttä” Tässä kohtaa testaajan ajatus on kyllä harhaillut jonkun toisen testattavan persoonassa.Amer oli oppikoulu, Amerikkalaiseen markkinointiin. Edustajien piti pukeutua siististi. Yes Sir-asu eli klubitakki, suorat housut ja paita solmiolla oli pakollinen. Takkiin, ja solmioon oli kirjailtu Yes Sir logo. Kerran markkinointipäällikkömme Harri Knuutinen laittoi johonkin tilaisuuteen poolopaidan. Asun sattui yhtiön toimitusjohtaja Heikki O. Salonen näkemään. Hän nosti aikamoisen metelin toteamalla, että ”täällä ei poolopaitaan pukeudu muut kuin minä.” HOS, joksi häntä kutsuttiin oli kaikin puolin persoonallinen henkilö. Koko henkilökunnalle oli Tuusulan tupakkatehtaan ruokalassa tilaisuus. Meitä uusia edustajia oli paikalla muutamia ja jokaisen HOS kätteli ja nimeltä mainiten toivotti tervetulleeksi taloon. “Te olette niitä, jotka tuovat rahat firmaan, kun nuo muut vain kuluttavat sitä” hän nyökkäsi päällään pikkupäälliköiden suuntaan. Sama henki näkyi myös käytännössä. Toimitusjohtajan musta edustusauto ja muiden johtajien sekä meidän edustajien autot sai pesettää Hyrylän tehtailla olevassa pesupaikassa, johon pikkupäälliköillä ei ollut asiaa.Edustusautojen kuljettajien toimipiste oli lähellä pesupaikkaa ja sieltä sai sopivaa informaatiota: HOS ja talousjohtaja Seppo Salminen olivat tulleet jostakin ulkomaan matkalta ja yhtiön auto oli vastassa lentokentällä. Kuljettaja oli avannut kohteliaasti takapenkin oven ja HOS meni autoon samalla sanoen Salmiselle ” tule sinä taksilla perässä”. Usein valot Salmisen huoneessa paloivat yö myöhään. HOS:n olisi pitänyt olla kiitollinen Salmiselle hän oli numeromies vailla vertaa ja ansainnut meidän edustajien tapaan paremman kohtelun. HOS täytti viisikymmentä 1983, sen jälkeen hän korotti minutkin hyväksi ystäväkseen.Talo oli täynnä persoonallisuuksia. Yhtiön lakimies Mankki jolla oli sekä ekonomin, että juristin koulutus tuli eräänä perjantaina ruokasaliin lounasaikaan pysähtyen sen ovelle. Nähdessään firman ekonomien istuvan samassa pöydässä tervehti hän ruokailijoita kovaäänisesti “Ekonomiksi minä opiskelin, kun istuin paskalla” jatkaen ruokajonoon.Harri Knuutinen, oli varsinainen ideanikkari. Hänen hommaansa oli tuottaa erilaista mainoskrääsä tuhkakupeista dynamolamppuun, kirjoitusalustoista t-paitoihin. Kuten sen aikaiset sätkätupakan polttajat tietävät oli markkinoilla pitkään Ventti regular suodatin. Markkina miehet saivat kuningasajatuksen kevyttupakan innostamina ja lanseerasivat Ventti Long suodattimen. Harri sai töitä, hänen piti keksiä mainosmateriaalia uuden tuotteen ympärille. Mainoslauseeksi tuli “Ventti Long se pitkä” ja kun regularin väri oli punainen, longin väri oli keltainen. Ehkä Harrin huumorista kertoo jotain tämän tuotteen mainosmateriaali. Hän teetti miesten alushousuja, joiden resori oli keltainen ja sepaluksen viereen oli keltaisella painettu Ventti long se pitkä. Näitä me edustajat jouduimme jakamaan kauppiaille ja kassaneideille.Harri ei polttanut tupakkaa. Se aiheutti asiakkaissa kysymyksen, miten suomen suurimman tupakkatehtaan markkinointipäällikkö voi olla polttamatta? “Olin aikaisemmin töissä Noirolla en mä sielläkään käyttänyt meikkejä.” Noiro Oy tunnetaan nykyisin Lumene Oy:nä. Koska itsekään en polttanut jouduin vastaamaan samaan kysymykseen. Hyödynsin maanviljelijä taustaani vastaamalla “ei kanalanpitäjäkään syö kananmunia, kun on nähnyt mistä ne tulee”. Minun kommenttini yritti olla hauska, tämän päivän tietämyksellä se on mauton.R.J. Reynolds -yhtiön mainoskasvo oli Dave Goerlitz. Hän oli vastine Marlboro-miehelle: Winston-mies. Kerran tavatessaan yhtiön johtoa hän kysyi, eikö kukaan johtajista tupakoi. Vastaus kuului: ”Emme polta sitä paskaa, myymme vain. Varaamme oikeuden tupakoida nuorille, köyhille, mustille ja tyhmille.” Reynoldsin halveksuvasta suhtautumisesta asiakkaisiinsa kertoo myös yhtiön 1990-luvulla tehty markkinointisuunnitelma, jolla oli nimi ”Projekti roskaväki”. Tarkoitus oli kohdentaa savukkeiden mainontaa San Franciscon tiettyjen asuinalueiden kodittomille ja homoseksuaaleille.Myyntijohtaja Olli Savola oli ekonomi ja reservin majuri. Hän itse kertoi olleensa nuorempana Fazerilla myynti tehtävissä ja joutuneensa kouluttamaan uneliasta kuulijakuntaa. Saadakseen kuulijoiden huomion hän hyppäsi pöydälle ja jatkoi esitystään ilmeisesti tavoitteensa saavuttaneena. Olli oli tarkka etiketistä. Hänen toimestaan edustajille tilattiin Helsingin Sanomat ja hän saattoi kysyä jotain päivän tapahtumista. Suurin huoli oli kuitenkin nimipäivät. Ollin mielestä edustajan oli hyvä muistaa asiakkaidensa nimipäivät ja tärkeimmille naisasiakkaille oli lupa viedä kukkakimppu. Edustustilaisuuksissa piti pukeutumisen olla tiptop. Rutiini illanvietoissa, joita oli paljon ja ne yleensä pidettiin Hyrylässä riitti Yes Sir virkapuku. Olin asiakkaitteni mukana linja-autossa kun heitä kyydittiin Helsingistä Hyrylän tehtaille. Kyytiläiset olivat pääasiassa naisia, tupakkatilausten hoitajia. Rouvat olivat vauhdissa jo ennakkoon. Minä yritin valmistella, mitä heitä Hyrylässä odottaisi. Hilpeät matkalaiset alkoivat kuitenkin esittämään vaatimuksen, että minun on todistettava mitä kaikkea virkapukuuni kuului. Rouvien mielestä vakuutteluni siitä, että Ventti Long se pitkä kalsarit eivät ole osa Yes Sir asua, ei saanut vastakaikua. Minä en pienestä hätkähdä vaan vetäisin teryleenit kinttuihin ja huuto bussissa oli kuin rock-konsertissa. Myyntimies voi joutua venymään äärirajoille.Edustajille tarkoitetut myynti- tai juhlatilaisuudet olivat aina arvoisessaan paikassa, Olavinlinnassa, Marskinmajalla tai jossain Helsingin huippuravintolassa. Ulkomailla oltiin myös säännöllisesti Sveitsi, Pariisi, Kreikka… Minä voitin Ronson tupakansytytin myyntikilpailun. Siinä kolme Suomen parasta myyjää pääsi Lontooseen, jossa tutustuimme Ritzlan tehtaaseen ja Sharp toffeen valmistukseen.Amer-Tupakka teki lisenssillä Philip Morris savukkeet mm Marlboroa ja Belmontia . Teimme Marlboron tuotemerkin 40% markkinaosuus ennätyksen. PM markkinointiosaston johtaja oli joviaali Eero Valanko, kävimme melko usein hänen toimistossaan Rikhardin kadulla. Kerran istuessamme kahvia juoden pölähti paikalle Rita Tainola kaupungin juorutoimittaja, itseään täynnä oleva kälättäjä. Tainola alkoi heti tentata, keitä olemme ja mitä täällä teemme. Ärsyyntyneenä vastasin Ritalle, että mitä se sinulle kuuluu. Eeron naamasta näin, että vastaus oli väärä ja sainkin myöhemmin opastusta, miten Tainolan lähestyessä tulisi käyttäytyä. Toisaalta Rita Tainola ei noteerannut meitä edustajia eikä meidän tarvinnut harjoittaa katumusharjoituksia jälkikäteen. Tainolaa kiinnosti vain juorut ja mahdolliset PM järjestämät kekkerit. Eeron luona käynnit olivat mielenkiintoiset myös siksi että saatoimme viettää kesäisen ruokatunnin Espan puistonpenkillä “maisemia” ihaillessa. Ja niitä riitti.Pähkinärinteestä Oulunkylän kautta KurkimäkeenTyöskentely Amerilla oli hienoa aikaa. Upeita työkavereita hienoja asiakkaita, uuden oppimista ja ennen kaikkea näytti siltä, että pääsimme elämästä kiinni. Amerilla oli Tuusulassa ja Oulunkylässä työsuhdeasuntoja. Sellaiseen pääsimme Mäkitorpantielle. Samassa portaassa asui muitakin Amerilaisia, mm esimieheni Lasse Hegert. Lasse oli edennyt urallaan myyntimiehestä myyntipäälliköksi ja hänestä voi sanoa, että mies oli juuri oikeassa tehtävässä. Lassesta näki, että hän nauttii täysin siemauksin työstään. Edustustilaisuudet eivät rasittaneet tai hidastaneet miehen vauhtia ja erilaiset “peitto” tai tehokkuustilastot olivat hallussa ja niitä kommentoitiin Hyrylän perjantaipalavereissa. Työsuorituksiamme siis seurattiin tarkasti. Tehokkuuslukumme laskettiin päivittäin täyttämiemme käyntiraporttien pohjalta, lisäksi Marketindex Oy kiersi kaupoissa selvittämässä tupakkavalikoimaa. Kummankin totuudellisuus oli kyseenalainen. Jokaisen edustajan myyntialue ja asiakasrakenne oli erilainen eikä vertailukelpoisia lukuja voinut mitenkään näiden perusteella saada. Kaakkois-suomessa asunut edustaja kertoi Marketindeksin “tutkijan” asuneen hänen naapurinaan, joten hän pystyi seuraamaan missä tämä liikkui ja tästä syystä pitämään myyntipaikkojen “peitot” kohdallaan. Tämä oli hänen selvityksensä meille muille edustajille ihmetellessämme hänen korkeita tehokkuuslukujaan. Vuonna 1983 Amer-Tupakka myi 4.125 milj. savuketta ja saavutti 58% markkinaosuuden. Tehokkaita siis oltiin.Olimme aloittaneen asunto säästäjinä heti kun työmme oli vakiintuneet. Pikkuhiljaa asuntosäästötilille karttui sen verran että saatoimme katsella mistä meidän ensimmäinen oma koti löytyisi. Perheen maalaispojat Tero s.1975 ja Tarmo s.1977 saivat Oulunkylässä Tapio s.1983 pikkuveljen. Muutimme Kurkimäkeen 1984 veljessarja täydentyi vielä vuonna 1985, Eerolla.Minusta oli tullut myyntiedustaja, mitä työtä jatkoin Närkolla ja Kaukomarkkinoilla. Näiden työpaikkojen jälkeen olin usein määräaikaisissa töissä tai työttömänä, ehkä voisi sanoa tuuliajolla. Alla Googlen tekoälyn analyysi Amerin yrityskulttuurista