Tuottaja

Minä olin aloittanut Kiinteistö Oy Kellokosken tehtaiden apulaisisännöitsijänä 1990 vuoden alusta. Olin siellä palkallisena työntekijänä, kiinteistöyhtiön omistivat sijoittajat, jotka kokivat laman tappavan puristuksen ja minä vuoden 1991 lopussa oman työni loppumisen.Kellokoskentehtailla on pitkä ja värikäs historia. Se oli nähnyt lamaa ennenkin. Ruukki oli perustettu 1795. Se koki useita omistajan vaihdoksia ja ainakin yhden konkurssin 1880.Miksi sotken oman työni yritystemme historiaan? Syynä on Kellokoskentehtaiden oma sähkövoimalaitos. “Teollisuusrakennukset sijaitsevat padotun Kellokosken molemmilla rannoilla. Jokilaakso on ruukin paikalla syvä ja kapea, joten tehdasrakennukset ovat kauempaa katsottuna lähes näkymättömissä. Kosken poikki johtava pato on korkea ja sen yläpuolella oleva patoallas suurehko. Padon yhteyteen on 1932-1933 rakennettu voimalaitos” Laitoksessa oli Suomessakin harvinainen makaava turbiini, joka oli halkaisijaltaan lähes parimetrisen rautaputken päässä. Tekniikalla saatiin vesiputoukseen lisää korkeutta, eikä pystyturbiinilla olisi voimalaitosta luultavasti pystytty toteuttamaan. Tuotettu sähkö käytettiin kiinteistöjen lämmitykseen.Minun esimiehenäni oli suomenruotsalainen herrasmies Ragnar Saarinen. Hän tiesi kertoa kuinka Itä-Uudellamaalla oli useita pieniä voimalaitoksia, Pornaisten Haltiankoskessa, Pukkilan Naarkoskessa, Askolan Vakkolassa jne. Päätimme tehdä kesäisen tutustumisr etken Itä Uudenmaan maisemiin. Ragnarin Mersulla kurvailimme pitkin hiekkateitä aina Liljendaaliin ja Lapinjärvelle asti. Autossa istuessa tuli ihmeteltyä miten hienot maaseudun rakennemuutoksen rapistamat rakennukset tuhoutuvat hoidon ja käyttämättömyyden puutteessa. Matkanvarrella niitä oli paljon, kivijalkanavetoita, 60-70-luvun matalia pitkiä sikalarakennuksia ja 20-30-luvun meijereitä. Ajoimme Labbyvägeniä ja saavuimme peltoaukealle, jonka horisontissa näky oli kuin Kaurismäki elokuvista. Minuun teki suuren vaikutuksen valkoisena hohtava Labbyn meijeri pitkine punatiilipiippuineen ja mataline sikalarakennuksineen. Paikallinen Säästöpankki ei silmäänsä räpäyttänyt, kun se oli myöntänyt minulle lainan Fastigshet Labbyn ostoa varten. Tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Sain vuonna 1998 puhelun. Soittaja oli eräs Labbyn kylän asukas. “Tekö omistatte vanhan Labbyn meijerin?” hän kysyi. Olin enemmän kuin hämmästynyt. Olin siinä uskossa, että pankki olisi jo ajat sitten realisoinut meijerin, mutta näin ei ollut. Olin siis edelleen meijerin “onnellinen” omistaja. Soittajan kiinnostus ei koskenut meijerin omistusta vaan sitä, että meijerin tontilla olleen sikalarakennuksen päälle oli ajettu maata.Tästä alkaa Lapinkylän Lindan tarina.Tein poliisille rikosilmoituksen. Sen seurauksena “Kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala on tammikuussa 1999 jättänyt käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa em. henkilöille (en heitä tässä mainitse TMe) vaaditaan rangaistusta ensisijaisesti hallinnan loukkauksesta ja toissijaisesti törkeästä vahingonteosta.” Paikallinen lehti nautiskeli isoilla otsikoilla ja sekin ihme nähtiin, että pankki pyysi minulta anteeksi. Säästöpankki oli vaihtunut Meritaksi:” Pankin puolesta ja ** **(nimi TMe) puolesta pyydämme anteeksi, että sinun omistamalle Fast.Ab Labbyn tontille on ajettu huolimattomasti maamassoja ja että ne on ajettu niin lähelle sikalan rakennusta, että sen seinä on vaurioitunut.” En tiedä olisiko anteeksipyyntöä tullut, jos maamassat olisi ajettu huolellisesti ja kauemmaksi sikalasta. Samaisessa faksissa pankki kertoo löytäneensä meijerille ostajan. Minulla ei tietysti ollut mitään sitä vastaan, kunhan pankki huomioi, että ostaja maksaa meijeristä käyvän hinnan. Näinhän pankki ja nämä velikullat eivät olleet ajatelleet, vaan tarkoitus oli myydä meijeri muodolliseen hintaan. Pankille ja heidän ystävilleen tuli kiire. Käynnistettiin erilaisia samaan lopputulokseen tähtääviä hankkeita. Kunnan ympäristölautakunta heräsi, sen mielestä meijeri oli huonossa kunnossa. Lautakunta ei ollut huomannut, että kuusikymmentäluvulla rakennettu sikala oli saastuttanut pohjavedet, niin että ne vielä 1990-luvulla olivat juoma ja ylipäätänsä talousvesi kelvottomia tai että kun rakennuksessa asutettiin kunnan toimesta paikallisia juoppoja, ympäristö oli sellaisessa tilassa, että meiltä meni kesä sen siivoamiseen.Veljeskunnan hanke luovuttaa kiinteistö ilmaiseksi karahti heidän omiin meijerin tontille ajamiin kiviin. Entäs se Lapinkylän Linda? Kerroin ystävälleni Kimmolle mitä oli tapahtunut. Hän innostui meijeristä ja sen tuomista mahdollisuuksista toteuttaa haave juhla/leiripaikasta ateisteille. Pedanttina hän laati useita versioita hankesuunnitelmaksi, varsin tarkkoine laskelmineen. Hanke sai nimeksi Lapinkylän Linda. Kävimme paikan päällä tutustumassa paitsi tehtyyn rikokseen myös meijerin mahdollisuuksiin hankkeen näkökulmasta. Kimmo kirjoittaa “(Versio 26.8.1998) Tarkoituksena on ostaa Lapinjärven kunnan Lapinkylässä (n 100 km Helsingistä) sijaitsevat kolme toisiinsa rajoittuvaa kiinteistöä pinta-alaltaan yhteensä 16750 m2Kiinteistöllä on vuonna 1938 valmistunut kivirakenteinen meijerirakennus sekä uudempi sikalarakennus. Meijerirakennuksessa on myös kaksi asuntoa, n 20 m2 yksiö ja n 70 m2 kolmio. Rakennukset saneerataan alkaen meijerirakennuksissa olevista asunnoista. Koko saneerausprojektin valmistuttua voidaan rakennuksia ja tonttimaata käyttää hyvin monipuolisiin tarkoituksiin.” Kimmo oli varautunut huutamaan meijerin ja aiheutti huudoillaan paitsi kiinteistön hinnan nousua myös hämminkiä ostajien keskuudessa, joille kiinteistö oli luvattu puoli ilmaiseksi. Kimmo oli arvioinut hinnan minkä yli hän ei mene ja vastapuoli sai kiinteistön. Ja minä… nuolin haavojani.